Kuva: Hanna Heinonen
Koulu- ja pararatsastuksen Euroopan mestaruuskilpailut järjestettiin 5.-10.9. Saksan Riesenbeckissä jossa mukana oli Parmair ilmanvaihto Oy:n yhteistyöpararatsastaja Laura Kangasniemi. Alla Laura kertoo kokemuksestaan kilpailusta:
Ensimmäiset arvokilpailut – Pararatsastuksen Euroopan mestaruuskilpailut Riesenbeckissä Saksassa on nyt takana on nyt takana, ja kokemus oli ihan valtavan hieno. Kilpailu tarjosi meille, ratsukko Prinssi ja minä, arvokasta kokemusta ja varmuutta tulevaisuuden haasteisiin. Lisäksi saimme ainutlaatuisen tilaisuuden seurata Euroopan kärkiratsastajien upeita suorituksia ja olla osa tätä huippujoukkoa. Tämä oli todellakin merkittävä välitavoite urallamme. Kilpailumatka alkoi jo elokuun 30. päivänä, ja saavuimme kilpailupaikalle 2. syyskuuta.
Ensimmäinen starttimme oli 6. syyskuuta, jonka edellä harjoittelimme maajoukkuevalmentaja Janne Berghin opastuksella. Ensimmäisessä startissamme oli hieman liikaa energiaa, mikä vaikutti niin hevoseen kuin ratsastajaankin. Valitettavasti radalla sattui yksi ikävä virhe, mutta kokonaisuudessa jäi kuitenkin positiivinen fiilis, ja sijoituimme kunnioitettavalle 9. sijalle. Toinen kisastartti oli perjantaina 8. syyskuuta. Energiaa ja vauhtia oli yhä liikaa, mutta onnistuimme suorittamaan radan kohtuullisen hyvin, muutamilla pienillä virheillä tosin. Lopputuloksena 11. sija. Pääsyn finaaliin varmisti kahden päivän yhteenlasketut pisteet, ja harmiksemme jäimme hieman kahdeksan parhaan joukon ulkopuolelle.
Kokonaisuudessaan tämä oli mahtava kokemus, ja toivomme voivamme jatkossakin edustaa vahvempina ratsukkona arvokilpailuissa!
– Laura
