Millainen on hyvä sisäilma?

Sisäilman laatu puhuttaa enenevissä määrin ja on hienoa, että laadukkaaseen sisäilmaan kiinnitetään jatkuvasti enemmän huomiota.

Sisäilman laatuun ja viihtyvyyteen vaikuttavat mm. huoneilman lämpötila, kosteus ja kemikaalit.

Kemiallisten epäpuhtauksien pitoisuudet sisäilmassa saattavat vaihdella ympäristöolosuhteiden (sääolot, sisäilman lämpötila ja kosteus, ilmanvaihto) tai rakennuksessa ja sen ulkopuolella tapahtuvien toimintojen mukaan. Kemialliset epäpuhtaudet ovat hiukkasmaisia tai kaasumaisia aineita, jotka voidaan jakaa orgaanisiin ja epäorgaanisiin yhdisteisiin (VOC-yhdisteet). Näitä epäpuhtauksia saattaa sisäilmassa ilmetä jopa terveyshaittaa aiheuttavia määriä ja ne voivat vähentää asumisviihtyvyyttä huomattavasti.

Näiden lisäksi ihmisen aineenvaihdunta tuottaa sisäilmaan hiilidioksidia (CO2) ja muita epäpuhtauksia, jotka tekevät ilmasta tunkkaista. Mitä enemmän sisäilmassa on hiilidioksidia, sitä enemmän epäpuhtaudet ovat lähtöisin asukkaista. Pitoisuudet kohoavat suureksi esimerkiksi päiväkotien lepohuoneissa, koulun luokkahuoneissa oppituntien aikana ja yön aikana makuuhuoneissa. Hiilidioksidin suuri pitoisuus sisäilmassa voi aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä ja työskentelytehon huononemista.

3.12. rakentajat.fi sivustolla julkaistussa Sosiaali- ja terveysministeriön artikkelissa todetaan, että ”jos kemialliset epäpuhtaudet johtuvat viallisesta rakennusmateriaalista esim. valmistusvirheestä tai siitä, että materiaali on vahingoittunut kosteuden vaikutuksesta rakennusvaiheessa tai käytön aikana, tulee vahingoittunut materiaali poistaa kokonaan mahdollisuuksien mukaan. Jos haitta on aiheutunut heikosta ilmanvaihdosta, tulee ilmanvaihtoa parantaa.”

Parmair tarjoaa helppoja ratkaisuja ilmanvaihdon parantamiseen

Ilmanvaihtokoneen uusimista harkitessa moni miettii remontin laajuutta ja kanaviston muokkauksesta aiheutuvia kuluja. Parmair tarjoaa pulmaan ratkaisuna laitesovittimen, jonka avulla uusi LTO-laite asennetaan olemassa olevaan kanavistoon eikä muutostöitä tarvita. Parmair 80 MAC -mallissa kattolevy on muokattavissa vastaamaan kanavistoa eikä sovitintakaan tarvita.

Kaikissa uusissa Parmair LTO- laitteissa on vakiovarusteluna kosteusanturi, joka säätää tehoa tarpeen mukaan, mikäli kosteuspitoisuus huoneistossa nousee. Lisävarusteena laitteisiin on saatavilla myös muita sisäilmanantureita, kuten hiilidioksidianturi sekä VOC- anturi. Näin käyttäjän ei tarvitse huolehtia ilmanlaadusta, LTO-laite tehostaa ilmanvaihtoa aina tarpeen mukaan. Myös tuloilman lämpötilaa optimoidaan automaattisesti hyödyntäen sekä valmiiksi lämmintä tai viileää ilmaa. Kosketusnäyttöohjain tekee käytöstä sujuvaa ja etäkäyttömahdollisuus tuo kirsikan kakun päälle. Ilmastokin kiittää, kun energiatehokkuus on huippuluokkaa!

Etusivulta löydät selailtavan version laitemallistoesitteestämme!

Artikkelit

Lue myös nämä

Ilmanvaihtoratkaisu kotiisi

Pyydä tarjous

Millainen on hyvä sisäilma?

Valitse uusi laite
Valitse sovittimeen yhteensopiva uusi laite josta haluat tarjouksen
Nykyinen laitteesi (varmistamme kattolevyn / laitesovittimen sopivuuden)
Kuvat nykyisestä laitteesta, tyyppikilvestä ja asennusympäristöstä (kuvien koko max. 10Mb)
Haluan tarjouksen myös

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

Laitteen malli

Nykyisen laitteen malli

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

Pyydä tarjous

Millainen on hyvä sisäilma?

Liitä valokuvat laitteen tyyppikilvestä, laitteesta kansi auki ja varaosasta, jotta voimme varmistaa uuden varaosan yhteensopivuuden. Kuvien koko max. 4Mb

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

Puuttuva varaosa?

Sivuillamme on esillä vain suosituimmat Parmair-, SunAir-, Primex-, AirWise- ja KAIR-varaosat. Saat meiltä edustamillemme merkeille kattavasti kaikki varaosat. Jos sopivaa varaosaa ei löydy sivuiltamme, niin kysy puuttuvaa varaosaa joko sähköpostilla myynti@parmair.com tai ohessa olevalla lomakkeella.

Ilmoita laitteen ja varaosan tarkka malli ja lähetä meille valokuvat, sekä laitteen tyyppikilvestä että varaosasta, jotta voimme varmistaa uuden varaosan yhteensopivuuden.

Kokeilitko jo hakua?

Liitä viestiin kuva varaosasta (kuvan koko max. 4Mb)

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

Puuttuva suodatin?

Puuttuuko tuotesivulta sinun laitteesi suodattimet? Kerro siitä meille, niin voimme lisätä ne. Jatkossa voit shoppailla alkuperäiset ja oikeat suodattimet laitteeseesi helposti ja nopeasti.

Voit laittaa viestiä sähköpostitse myynti@parmair.com tai täyttää ohessa olevan lomakkeen.

Kokeilitko jo hakua?

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

Varaosakysely

Jos ilmastointilaitteesi varaosaa ei löydy luettelosta, niin lähetä kysely myynti@parmair.com
Voimme ehkä auttaa löytämään sinulle edullisen varaosan!

Olethan erittäin tarkkana sopivuuden kanssa ja suorita vanhan mittaus tarkoin ennen tilaamista, että tuote soveltuu juuri sinulle. Ilmanvaihtokoneita on valmistettu oikeakätisin sekä vasenkätisin moottorein. Oikeakätiset pyörivät siivistä katsoen myötäpäivään ja vasen vastapäivään.

Sähkökytkennän saa tehdä vain valtuutettu asentaja ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti.

Jos on epäselvyyksiä kätisyydessä, ota vanhan moottorin tyyppi ylös ja valokuva josta voimme selvittää kätisyyden ja yhteensopivuuden.

Toimitus ja maksu

Kotiintoimitus

Lähetämme tuotteen tyypillisesti 3-5 arkipäivässä.

Asennuspalvelu

Asennuspalvelumme sisältää vanhan laitteen purun ja pois kuljetuksen, uuden laitteen asennuksen ja käyttöopastuksen sekä ilmanvaihtokanaviston nuohouksen ja säädön.

Lasku

Koroton ja kuluton lasku 14 pv netto.

AMMATTILAISET

Pyydä tarjous

Millainen on hyvä sisäilma?

Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

Valitse toimiala:
Valitse laskun toimitustapa:

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

YKSITYISET

Pyydä tarjous

Millainen on hyvä sisäilma?

Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

Onko asunnossasi tällä hetkellä koneellinen ilmanvaihto? *
Nykyinen laitteesi (tarkistamme sopivan kattolevyn / laitesovittimen)?
Voit lisätä tähän kuvia nykyisestä laitteesta, tyyppikilvestä ja asennusympäristöstä (kuvien koko max. 10Mb)
Haluan tarjouksen myös

Yksityisyydensuojasi on meille tärkeää. Katso lisätietoja tietosuojaselosteesta

Toimitustavat

Kotiintoimitus

Toimitamme laitteen tyypillisesti 5-14 arkipäivässä.

Asennuspalvelu

Asennuspalvelumme sisältää vanhan laitteen purun ja pois kuljetuksen, uuden laitteen asennuksen ja käyttöopastuksen sekä ilmanvaihtokanaviston nuohouksen ja säädön.

Maksuvaihtoehdot

Lasku

Koroton ja kuluton lasku 14 pv netto.

Parmair erämaksu

Maksuaika: 3 kk, 6 kk tai 12 kk | Korko: 9.95 % | Ei avausmaksua | Laskutuslisä 5.00 €/lasku | Laskutusväli: kuukausittain | Vaatii hyväksytyn luottopäätöksen | Katso rahoitusehdot